Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Näiltä sivuilta löytyy kakkuja ja muitakin leipomuksia, mitä harrastukseksi teen aina, kun tilaisuus tulee. Keittiössä häärii myös kolme lastani :)

Kävijät
Selaajat
18.07.2011 - 09:35

Viimeisenä työviikkona leivoin parhaille työkavereilleni mansikkakakun kiitokseksi kuluneesta vuodesta ja hyvästä ystävyydestä!

Kakku on tehty samalla kaavalla kuin edelllisetkin, nyt vähän pienempänä, jotta mahtui juuri ja juuri kakkukupuun. 

 

18.07.2011 - 09:28

Rippilahjaksi tein ystäväni pojalle mansikkakakun, kun mansikka-aikaa vietetään :)

Kakku oli noin 30 cm ja täytteenä oli vanilija-mansikkatäyte. 

13.06.2011 - 21:54

Ystäväni juhli 24-vuotis syntymäpäiviä ja lahjaksi tein miesvartalon kakkuna toiveiden mukaan.

Täytteenä on mango-passion täyte ja muotoilu on tehty Flora Vispillä ja päälliset sokerimassaa.

Alushousut piti olla Viivi&Wagner teemalla, mutta kuva ei mahtunut pikku pikku kalsareihin, joten tein sen tatuointina :)

Onnea Jennille ja kiitos kemuista!!

13.06.2011 - 21:43

Viikonloppuna tein taas kakkuja ja tähän kakkuun sain tehtäväksi yhdistää kuudet eri juhlat. Oli synttäriä, valmistumista ja rippijuhlaa! Aika pähkäily oli miten homman toteuttaisin ja näin se sitten tehtiin:

Pohjana 6 munan pohja  25 cm irtoreunaan ja täytteenä mansikka-sitruunatäyte.

Jokaiselle juhlijalle tein oman laatan juhlan aiheen mukaan. Ja pursotukset Flora Vispiä. 

10.06.2011 - 22:53

Yhteen kakkuun yhdistettiin monet synttärit ja näin saatiin siis 150-vuotis synttärit. Ja mikäpä sen parempaa tähän aikaan vuodesta kuin mansikkakakku!

 

10.06.2011 - 22:44

Nelikymppiselle toivottiin työpaikalle viemiseksi tissikakkua korsetilla ja tällaisen version sain tehtyä.

Välissä mansikkatäyte.

Onnea vielä sankarille 

10.06.2011 - 22:28

Pojan oikeana synttäripäivänä herkuteltiin ystävien kanssa kunnon kesäisellä mansikkakakulla.

11 munan pohja noin 30 cm irtoreunaan ja täytteenä:

2 prk Flora Vispiä

1 prk valkosuklaa-limerahkaa

tomusokeria

vanilijasokeria

pakastemansikoita

tuoreita mansikoita paloiteltuna 

29.05.2011 - 21:56

Taas on vuosi vierähtänyt ja nuorimmainen täyttää jo kolme vuotta! Aikoinaan hän on itse valinnut Disney Worldista lemmikki lelukseen pehmeän Dopey-hahmon ja se nukkuu pojan vieressä kaikki yöt ja välillä pääsee päiväkotiin päiväunikaveriksikin. Siitäpä sitten otettiin luonnollisesti aihe synttärikutsuille :)

Kakuksi tein 11 munan pohjan n. 32 cm irtoreunaan. Täytteeksi tein kuningatar-vadelmatäytteen:

3 prk Flora Vispiä

3 prk kuningatarrahkaa

vanilijasokeria

tomusokeria

suomalaisia vadelmia kohmeisena täytekerroksen päälle ripoteltuna 

Kostutus Pommacilla

Pursotukseen käytin Flora Vispiä ja värjäsin liilaksi. Koristeet on sokerimassa lehtiä ja oikeita vadelmia.

Päällinen valmiina.

Maalaus heti tuoreeltaan.

Ja kakku vielä juhlapöydässä :) Kiitos kaikille juhlijoille!

 

29.05.2011 - 21:41

Hello Kitty koristetta pyydettiin tekemään  ja kovin hyvä en ole näissä muotoiluhommissa, mutta tämmöisen version sitten sain aikaiseksi.

 

22.05.2011 - 10:09

Kovan kovan haasteen sain, kun 40-vuotis synttäreille haluttiin korkokenkäkakku! Ensin toiveena oli korkokengän mallinen kakku, mutta  siitä ei olisi millään saanut siroa ja samalla syötävää 20 hengelle, joten päädyttiin siihen tulokseen, että teen kenkälaatikon ja siihen päälle korkokengän. Huh, että olikin tämän kakun kanssa taiteilemista.

Pohjana on 7 munan pohja suorakaiteen malliseen reunaan.

Täytteenä:

2 prk Flora Vispiä

2 prk kuningatarrahkaa

250 g suomalaisia pakastemansikoita

vanilijasokeria

tomusokeria

Laatikon päällystämiseen ja laattoihin ja kenkään käytin 2 pkt (500g) valkoista sokerimassaa ja 2 1/2 pkt (250g) mustaa sokerimassaa. 

Tässä vielä kenkä, joka meinasi siirrettäessä murtua, mutta liima auttoi onneksi ja talouspapereilla tuin keskikohtaa tarjolle asti. 

Katille Onnea!